

Pennun hankkiminen
Teksti: Hanna Heino ⎮Kuva: Hunter
Koiranpentu
Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää koiran hankinnan ensimmäisistä pohdinnoista aina siihen asti, kun uusi perheenjäsen on muuttanut kotiin – ja edessä ovat vauhdikkaat ensimmäiset kuukaudet yhdessä.
Miten valmistautua koiranpennun hankintaan?
Koiranpennun hankkiminen on yksi elämän hauskimmista päätöksistä. Samalla se on kuitenkin päätös, joka vaikuttaa arkeen vuosiksi eteenpäin. Suloisiin pentukuviin, pörröisiin korviin ja heiluviin häntiin on helppo ihastua – ja yhtäkkiä huomaatkin sitoutuneesi koiran hankintaan ennen kuin olet ehtinyt kunnolla miettiä, mitä kaikkea se oikeasti tarkoittaa.
Koiranpentu on paljon muutakin kuin uusi perheenjäsen. Ensimmäisten kuukausien aikana se tarvitsee runsaasti aikaa, koulutusta, huolenpitoa ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä.
Hyvä uutinen? Kun valmistaudut pennun tuloon kunnolla jo etukäteen, ensimmäisistä kuukausista tulee huomattavasti sujuvampia – ja samalla rakennat hyvän pohjan koko yhteiselle koira-arjelle.
Lyhyesti: älä valitse vain koiranpentua – valitse elämä koiran kanssa.
Eri koiraroduilla on hyvin erilaiset tarpeet, energiatasot ja luonteenpiirteet. Osa roduista tarvitsee paljon liikuntaa, aktivointia ja koulutusta, kun taas toiset viihtyvät rauhallisemmassa perhearjessa – ja käpertyvät mielellään kanssasi sohvalle. Kumpikaan ei ole toista parempi. Tärkeintä on löytää rotu, joka sopii juuri sinun arkeesi ja elämäntyyliisi.
Pohdi ainakin näitä asioita:
- Kuinka aktiivista arkea vietät?
- Kuinka paljon aikaa voit käyttää koiran kouluttamiseen ja aktivointiin?
- Tuleeko koira metsästykseen, harrastuksiin vai ensisijaisesti seurakoiraksi?
- Minkä kokoinen koira sopii kotiisi ja arkeesi?
- Matkustatko usein, ja kuka huolehtii koirasta silloin?
Vinkki: Tutustu rotuyhdistyksiin, käy koiranäyttelyissä tai lähde koiranomistajan mukaan lenkille ennen lopullista päätöstä. Voit myös jutella koiranomistajien kanssa ja kysyä heidän kokemuksiaan rodusta – useimmat kertovat niistä mielellään. Vielä paremman käsityksen koira-arjesta saat, jos voit hoitaa tutun koiraa jonkin aikaa. Se kertoo elämästä koiran kanssa huomattavasti enemmän kuin söpöt pentukuvat somessa.
Lue myös oppaamme ja selvitä, mikä koirarotu sopii sinulle
Kun olet löytänyt itsellesi sopivalta tuntuvan rodun, seuraava askel on kasvattajan valinta. Vastuullinen kasvattaja kertoo avoimesti koirien terveystutkimuksista ja sukutaustasta, antaa sinun tutustua pentuihin ja niiden emään sekä vastaa mielellään kysymyksiisi. Hyvä kasvattaja on myös aidosti kiinnostunut siitä, millaiseen kotiin pennut ovat muuttamassa – tavoitteena ei ole vain saada pentuja myytyä.
Ole varovainen, jos kasvattaja ei halua näyttää, millaisissa olosuhteissa pennut ovat kasvaneet, painostaa tekemään kaupat nopeasti tai et pääse lainkaan tapaamaan pentujen emää. Nämä ovat varoitusmerkkejä, joita ei kannata sivuuttaa.
Varmista myös, että saat kaupanteon yhteydessä kaikki tarvittavat asiakirjat:
Kustannukset ja vakuutus
Pennun hankintahinta on vasta alkua. Sen lisäksi koiran omistamiseen liittyy jatkuvia kuluja esimerkiksi ruoasta, vakuutuksista, eläinlääkärikäynneistä, rokotuksista, varusteista sekä mahdollisista kursseista ja koulutuksesta. Kuluja kertyy vuosien varrella, joten ne kannattaa huomioida jo ennen pennun hankintaa.
Pennulle kannattaa hankkia kattava vakuutus heti, kun se muuttaa uuteen kotiin – ei vasta viikon tai kahden päästä. Sairaudet ja tapaturmat voivat sattua yllättäen, ja vakuutuksiin liittyvät karenssiajat sekä muut ehdot voivat vaikuttaa siihen, mitä vakuutus korvaa. Tutustu siis vakuutusehtoihin huolellisesti jo etukäteen.
Asuinympäristö ja oikea ajankohta
Mieti myös, onko juuri nyt oikea hetki ottaa koiranpentu. Ensimmäisten kuukausien aikana pentu tarvitsee paljon aikaa, valvontaa ja johdonmukaista harjoittelua. Yksinoloa täytyy opetella vähitellen, eikä pientä pentua voi jättää pitkäksi aikaa yksin.
Jos edessä on esimerkiksi muutto, suuri remontti tai poikkeuksellisen kiireinen jakso töissä, pennun hankintaa voi olla järkevää siirtää hieman myöhemmäksi. Se ei tarkoita, että koiran hankinnasta pitäisi luopua – joskus kyse on vain paremman ajankohdan valitsemisesta.
Pohdi myös, sopiiko nykyinen asuinympäristösi koiralle:
- Onko kotona riittävästi tilaa koiralle?
- Millaiset mahdollisuudet lähistöllä on koiran ulkoiluttamiseen?
- Löytyykö läheltä rauhallisia ja turvallisia paikkoja, joissa pentu voi tutustua ympäristöönsä omaan tahtiinsa?
Mitä kannattaa huomioida pennun hankinnassa ja ensimmäisenä päivänä kotona?
Päivä, jolloin koiranpentu muuttaa kotiin, on jännittävä ja samalla hieman hämmentävä – sekä sinulle että pennulle. Pennulle muutos on valtava: se jättää emonsa, sisaruksensa ja ainoan tutun ympäristönsä taakseen. Siksi ensimmäisistä päivistä kannattaa tehdä mahdollisimman rauhallisia ja turvallisia. Uuteen kotiin ja ihmisiin tutustuminen vie aikaa, joten maltti on tässä kohtaa valttia.
Valmistele koti etukäteen
Ennen pennun hakemista on hyvä laittaa tärkeimmät asiat valmiiksi. Koko eläinkaupan valikoimaa ei tarvitse hankkia ensimmäiseksi päiväksi, mutta perusvarusteiden kannattaa odottaa kotona:
- Ruokaa sekä ruoka- ja vesikupit (kysy kasvattajalta, mihin ruokaan pentu on tottunut)
- Mukava ja rauhallinen nukkumapaikka tai koiranpeti
- Sopivan kokoinen panta tai valjaat sekä talutushihna
- Muutama pennulle sopiva lelu
Vinkki: Pyydä kasvattajalta mukaan pieni peitto tai kangaspala, jossa on pennun emän ja sisarusten tuttu tuoksu. Se voi tuoda pennulle turvaa uudessa kodissa ja auttaa sitä rauhoittumaan sekä nukahtamaan helpommin ensimmäisinä öinä.


Kotimatka ja ensimmäiset päivät
Kotimatkan kannattaa olla mahdollisimman turvallinen ja rauhallinen. Autossa pentu tulee kuljettaa asianmukaisesti kiinnitettynä esimerkiksi tukevassa kuljetushäkissä tai koiralle tarkoitetuissa turvavaljaissa. Näin matkustaminen on turvallisempaa sekä pennulle että muille autossa oleville.
Kun saavutte kotiin, tekisi helposti mieli esitellä uusi perheenjäsen saman tien kaikille sukulaisille, ystäville ja naapureille. Useimmille pennuille on kuitenkin parempi antaa aikaa tutustua uuteen kotiin ja ympäristöön rauhassa ja omaan tahtiin.
Ensimmäisinä päivinä kannattaa keskittyä yksinkertaisiin ja turvallisiin rutiineihin: ruokailuun, lepoon, ulkoiluun ja siihen, että pentu oppii tuntemaan olonsa turvalliseksi uudessa kodissaan. Pidä arki aluksi rauhallisena ja mahdollisimman johdonmukaisena.
Muista: On täysin normaalia, jos pentu on aluksi epävarma, vinkuu tai sen on vaikea rauhoittua. Kaikki ympärillä on uutta ja vierasta. Tässä kohtaa tarvitaan kärsivällisyyttä – anna pennulle aikaa sopeutua, tutustua uuteen kotiinsa ja löytää turvallinen olo omassa tahdissaan.
Miten koiranpennusta huolehditaan arjessa?
Hyvät rutiinit ruokailun, levon ja muun päivittäisen hoidon ympärillä tukevat pennun hyvinvointia ja turvallista kasvua. Arjen ei tarvitse olla monimutkaista – johdonmukaisuudella, kärsivällisyydellä ja huolenpidolla pääsee jo pitkälle.
Ruokinta ja annoskoko
Koiranpentu tarvitsee sen ikään ja kokoon sopivaa ravintoa. Noudata ruoan valmistajan annosteluohjeita lähtökohtana, mutta seuraa samalla pennun kasvua, kehon kuntoa ja yleistä hyvinvointia. Sopiva ruokamäärä määräytyy lopulta pennun yksilöllisten tarpeiden mukaan, ei pelkästään pakkauksen annostelutaulukon perusteella.
Nyrkkisääntö: Pennun ruokamäärä riippuu sen iästä, koosta, aktiivisuudesta ja käytettävästä ruoasta, joten tarkista aina ensisijaisesti valmistajan ruokintaohje. Nuoret pennut tarvitsevat yleensä 3–4 pienempää ateriaa päivässä, ja pennun kasvaessa aterioiden määrää voidaan vähitellen vähentää. Oletko vaihtamassa ruokaa? Tee vaihto asteittain noin viikon aikana sekoittamalla uutta ruokaa vanhaan. Äkillinen ruokavalion muutos voi aiheuttaa vatsavaivoja – eikä niistä nauti pentu eikä omistaja.
Uni, lepo ja aktivointi
Koiranpennut nukkuvat paljon – usein jopa 18–20 tuntia vuorokaudessa. Levon aikana keho palautuu ja aivot käsittelevät kaikkea päivän aikana opittua ja koettua. Siksi pennun jokaista hereilläolohetkeä ei kannata täyttää leikillä, harjoittelulla ja uusilla virikkeillä. Liiallinen tekeminen voi johtaa yliväsymykseen ja ylikierroksilla käyvään pentuun.
Ensimmäisten kuukausien aikana lyhyet leikkihetket, ulkoilut ja yksinkertaiset harjoitukset riittävät mainiosti. Enemmän ei aina ole parempi. Päivään kannattaa jättää myös selkeitä lepohetkiä, sillä pentu ei välttämättä itse huomaa olevansa väsynyt. Riittävä lepo auttaa välttämään sen tutun yhdistelmän: yliväsynyt, riehuva ja kaikkea hampaillaan kokeileva pentu.
Turkinhoito, pesu ja kynsien leikkaaminen
Totuta pentu jo pienestä pitäen harjaamiseen, kynsien leikkaamiseen ja muuhun käsittelyyn, vaikka varsinaista hoitotarvetta ei vielä olisikaan. Kun pentu oppii rauhoittumaan ja hyväksymään esimerkiksi tassujen, korvien ja suun käsittelyn, arki helpottuu huomattavasti myöhemmin – niin kotona kuin eläinlääkärissäkin.
Pidä harjoittelu lyhyenä ja tee siitä pennulle mahdollisimman myönteinen kokemus. Kehut, herkut ja rauhallinen eteneminen toimivat tässä paljon paremmin kuin kiire.
Miten koiranpennun koulutus ja sosiaalistaminen aloitetaan?
Pentuaika on yksi koiran tärkeimmistä oppimisen vaiheista. Pentu omaksuu jatkuvasti uusia asioita ympäristöstään, joten pienillä harjoituksilla ja myönteisillä kokemuksilla voidaan rakentaa vahva pohja koko tulevalle koiraelämälle.
Sisäsiisteyden opettaminen
Sisäsiisteyden opettaminen vaatii kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja kykyä suhtautua pieniin vahinkoihin huumorilla – niitä sattuu lähes väistämättä.
Vie pentu ulos riittävän usein, erityisesti ruokailun ja leikin jälkeen sekä heti heräämisen jälkeen. Kun pentu tekee tarpeensa ulos, kehu ja palkitse sitä. Näin pentu oppii vähitellen, mitä siltä toivotaan.
Älä toru pentua, jos vahinko sattuu sisälle. Jälkikäteen annettu toruminen ei auta pentua ymmärtämään, mistä sitä rangaistaan. Se voi sen sijaan aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa. Siivoa vahinko rauhassa ja jatka harjoittelua – sisäsiisteys rakentuu toistojen, rutiinien ja onnistumisten kautta.
Nyrkkisääntö: Pennun kyky pidättää kehittyy vähitellen iän myötä, mutta yksilölliset erot voivat olla suuria. Hereillä ollessaan pieni pentu tarvitsee yleensä ulkoilua huomattavasti useammin – usein noin 1–2 tunnin välein. Säännölliset pissatauot auttavat ehkäisemään vahinkoja sisällä ja tukevat sisäsiisteyden oppimista.
Yksinolon harjoittelu
Yksinoloa kannattaa alkaa harjoitella jo varhain, mutta rauhallisesti ja vähitellen. Aloita aivan lyhyistä hetkistä ja pidennä aikaa asteittain sekunneista minuutteihin ja myöhemmin pidempiin jaksoihin.
Tavoitteena on, että pentu oppii tuntemaan olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi myös yksin ollessaan. Nuorta pentua ei kannata jättää liian pitkäksi aikaa yksin ennen kuin se on siihen valmis. Liian nopeasti etenevä harjoittelu voi lisätä pennun stressiä ja vaikeuttaa yksinolon oppimista myöhemmin.
Koulutuksen perusteet
Aloita harjoittelu jo varhain yksinkertaisista taidoista, kuten kontaktin ottamisesta, luoksetulosta ja hihnassa kulkemisesta. Lyhyet, noin 2–5 minuutin harjoitukset toimivat pennun kanssa yleensä parhaiten. Käytä runsaasti kehuja ja palkintoja ja pidä harjoittelu pennulle hauskana.
Pennun keskittymiskyky on vielä lyhyt, joten lopeta harjoitus mieluummin onnistumiseen kuin vasta siinä vaiheessa, kun pentu on jo menettänyt kiinnostuksensa. Muutama onnistunut toisto riittää mainiosti.
Pentukurssi tai alkeiskurssi on myös hyvä tapa päästä alkuun. Saat koulutukseen rakennetta ja neuvoja osaavalta kouluttajalta, ja samalla pentu pääsee harjoittelemaan uusia tilanteita sekä muiden koirien läheisyydessä olemista turvallisessa ja hallitussa ympäristössä.
Sosiaalistaminen
Pennun ensimmäiset kuukaudet ovat erittäin tärkeää aikaa sosiaalistumisen kannalta. Erityisen herkkä vaihe ajoittuu suunnilleen 3–14 viikon ikään, jolloin myönteiset kokemukset erilaisista ihmisistä, ympäristöistä ja tilanteista voivat vaikuttaa siihen, kuinka luottavaisesti koira suhtautuu ympäröivään maailmaan myöhemmin.
Anna pennun tutustua rauhallisesti erilaisiin ihmisiin, paikkoihin, ääniin, alustoihin ja turvallisiin koiriin. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kokea mahdollisimman nopeasti. Tärkeämpää on, että kokemukset ovat pennulle myönteisiä ja että se saa edetä omaan tahtiinsa.
Esimerkiksi autot, julkinen liikenne, lapset, polkupyörät, erilaiset apuvälineet, kovat äänet ja eläinlääkärissä käyminen ovat asioita, joihin pentua kannattaa totuttaa vähitellen. Tavoitteena ei ole, että pentu tervehtii kaikkea ja kaikkia, vaan että se oppii suhtautumaan erilaisiin tilanteisiin rauhallisesti ja turvallisin mielin.
Millaista ruokaa ja ravintoa koiranpentu tarvitsee?
Kasvava koiranpentu tarvitsee sen ikään, kokoon ja kasvuvaiheeseen sopivaa, täysipainoista ravintoa. Sekä kuiva- että märkäruoka voivat olla hyviä vaihtoehtoja, ja niitä voidaan myös yhdistää, kunhan kokonaisuus vastaa pennun ravitsemuksellisia tarpeita. Valitse pennulle tarkoitettu täysravinto ja noudata valmistajan ruokintasuosituksia lähtökohtana.
Nuoret pennut syövät yleensä 3–4 ateriaa päivässä. Pennun kasvaessa aterioiden määrää voidaan vähitellen vähentää. Jos vaihdat ruokaa, tee muutos asteittain esimerkiksi 5–7 päivän aikana sekoittamalla uutta ruokaa vanhaan. Näin pennun ruoansulatus ehtii sopeutua muutokseen ja vatsavaivojen riski pienenee.
Pennut ovat yksilöitä, ja joidenkin vatsa reagoi ruokavalion muutoksiin herkemmin kuin toisten. Seuraa siksi pennun ruokahalua, vatsan toimintaa, kasvua, kehon kuntoa ja yleistä vireystilaa. Kun pentu voi hyvin, kasvaa tasaisesti ja vatsa toimii normaalisti, ollaan yleensä hyvällä tiellä.
Vältä: Älä totuta pentua saamaan ruokaa pöydästä tai tarjoa herkkuja jatkuvasti harjoittelun ulkopuolella. Suuria koiranpentusilmiä voi olla vaikea vastustaa, mutta ylimääräiset makupalat voivat opettaa pennun nirsoilemaan oman ruokansa kanssa tai kerjäämään ruokapöydän ääressä. Kun säännöt ovat alusta asti selkeät ja johdonmukaiset, arki on myöhemmin huomattavasti helpompaa.
Mitä varusteita ja tarvikkeita koiranpentu tarvitsee?
Ennen pennun kotiutumista tärkeimmät varusteet kannattaa hankkia valmiiksi. Kaikkea mahdollista ei tarvitse ostaa heti, mutta sopivilla perusvarusteilla yhteinen arki lähtee huomattavasti sujuvammin käyntiin.
Perusvarusteet
Tarvikkeet ja kulutustuotteet
Vinkki: Hyvä kuljetushäkki kannattaa hankkia jo pentuaikana. Kun pentu totutetaan siihen rauhallisesti ja myönteisten kokemusten kautta, siitä voi tulla sille tuttu ja turvallinen paikka matkustamisen aikana. Samalla automatkat ja muut reissut sujuvat huomattavasti helpommin. Pennulle mieluisa ja turvallinen kuljetuspaikka on kullanarvoinen.
Koiranpennusta tasapainoiseksi aikuiseksi – tärkeimmät asiat mukaan matkaan
Koiranpennun kotiin tuominen on yksi elämän suurista ja iloisista muutoksista. Kuten olet ehkä jo huomannut, kyse on kuitenkin paljon muustakin kuin pentueen suloisimman pennun valitsemisesta. Hyvä alku rakentuu valmistautumisesta, kärsivällisyydestä ja siitä, että olet valmis käyttämään aikaa yhteisen arjen opetteluun heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Ensimmäisiin kuukausiin mahtuu onnistumisia ja takapakkeja, väsyneitä aamuja ja niitä mahtavia hetkiä, kun pentu viimein ymmärtää, mitä siltä pyydät. Kukaan ei hoida pentuaikaa täydellisesti – eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on olla läsnä, toimia johdonmukaisesti ja tarjota pennulle turvallinen ympäristö, jossa se voi kasvaa luottavaiseksi ja tasapainoiseksi koiraksi.
Etene siis päivä kerrallaan, iloitse pienistäkin onnistumisista ja muista nauttia pentuajasta kaiken vauhdin keskellä. Yllättävän pian ensimmäisten päivien jännitys on vaihtunut yhteiseen arkeen – ja edessä on parhaimmillaan vuosien mittainen matka yhdessä.
